perjantai 27. joulukuuta 2013

Viimeinen viikko ja kotiinpaluu

Viimeinen viikko Englannissa meni aika tunteikkaissa tunnelmissa. Kotiinpaluu tuli koko ajan lähemmäksi ja tuntui haikealta palata Suomeen kahdeksan uskomattoman viikon jälkeen. Tiesimme jokainen, että tulemme ikävöimään kaupunkia, ihmisiä, kulttuuria ja ylipäätään Englantia todella paljon. Kahdeksan viikon aikana olimme ehtineet saada paljon tärkeitä ihmisiä ja majapaikkamme tuntui jo omalta kodilta.

Toiseksi viimeisenä viikonloppuna Majapaikkamme pitäjä valmisti meille perinteisen englantilaisen jouluaterian. Ateria koostui samoista ruoista kuin Sunday roast, jota he syövät sunnuntaisin, mutta isommassa mittakaavassa. Alkuruoaksi oli erilaisia kaloja ja katkarapuja ja pääruokaan kuului kinkkua, kalkkunaa, paahdettuja perunoita ja erilaisia kasviksia. Jälkiruokana oli perinteinen "jouluvanukas"(christmas pudding).






Alkuviikosta aloitimme matkalaukkujen pakkailut, ettei viimeisenä viikonlopuna tarvitsisi miettiä pakkaamista. Tarvitsimme yhden lisämatkatavaralaukun tavaroille, vaatteille ja joululahjoille, mitä Englannista oli tullut viikkojen aikana ostettua. 

Viimeinen viikko töissä meni mukavasti ja kaikki työkaveritkin ihmettelivät mihin aika on kadonnut niin nopeasti. Vastahan me kolme suomalaista tyttöä tulimme sinne töihin. Jokainen kävi oman ohjaajansa kanssa arviointikeskustelun työharjoittelusta. Kävimme arviointikaavakkeen läpi kohta kohdalta ja sekä ohjaaja että me itse annoimme numerot. Torstaina vietimme työpaikan pikkujouluja paikallisessa pubissa. Pomomme piti kiitospuheen meille ja kiitteli työpanoksestamme yritykseen ja kehui kuinka suuri apu olimme heille ollut kahdeksan viikon ajan. 
Finnish girls with christmas jumpers
Kuvia parilta viimeiseltä viikolta:

Perinteinen Fish & Chips -annos 
Stratford-upon-avon



Jouluvalot Stratfordissa















Viikonloppu meni ystäviä nähdessä ja hyvästejä jättäessä. Sunnuntaina koitti sitten lähtöpäivä ja paluu Suomeen. Olmme buukanneet jo aikaisemmin itsemme sisään koneeseen sekä maksaneet lisämatkatavaralaukun netissä, mikä kävi paljon kätevämmin ja tuli myös huomattavasti halvemmaksi. Meidän tarvitsi vain viedä laukut ja mennä turvatarkastusten läpi.

Kaksi kuukautta Englannissa meni todella nopeasti ja me kaikki olemme kiitollisia tästä mahdollisuudesta suorittaa työharjoittelu ulkomailla. Olemme todella tyytyväisiä, että lähdimme! Työpaikka, majapaikka sekä kaupunki eivät olisi voineet olla parempia. Banburysta tuli meidän toinen koti!

lauantai 7. joulukuuta 2013

Viikko 6

Kaksi viikkoa työharjoittelua Englannissa jäljellä. Mitä ihmetttä? Mihin 6 viikkoa on mennyt? Aika on siis kulunut todella nopeasti täällä. Juurihan me saavuimme Heatrown lentokentälle ja ihmettelimme että mitä seuraavaksi.

6 viikkoa olemme todellakin saaneet nauttia Englannista ja Banburystä. Kielitaitomme on parantunut huomattavasti ja tämän maan kulttuurikin on tullut hyvin tutuksi. Olemme saaneet paljon uusia ystäviä työpaikalta sekä muualta. Elämä Banburyssä on todellakin sujunut paremmin kuin loistavasti. Tällä hetkellä tuntuu todellakin haikeelta ajatella, että 2 viikkoa jäljellä. Sitä itkun määrää kahden viikon päästä? Emme halua edes miettiä!!! On ihana palata Suomeen, mutta kyllä suuri ikävä jää tänne. Banbury is like our second home now! <3

Tosissaan viime viikko töissä meni jälleen kerran mukavasti. Alkuviikosta me kaikki kolme teimme toimistohommia. On mukava huomata kuinka paljon täällä on hyötynyt koulun tietokone kursseista. Olemme joutuneet käyttämään wordia ja exceliä paljon työharjoittelun aikana. Noora siis jatkoi alkuviikon finanssipuolen asioissa. Finanssi alkaakin olemaan Nooralla jo hyvin hallussa, hyvä Noora!! Janina ja Riikka keskittyivät alkuviikosta mm. tiedonhakuun internetistä ja markkinointiin, päivittivät julisteita ja valmistelivat ensi vuoden markkinointia. Lisäksi Riikka oli keskiviikon baarissa, Janina ja Noora torstaina. Baarissa on mukava työskennellä koska siellä pääsee juttelemaan asiakkaiden kanssa ja lisäksi kuulee monenlaista englantia. Olemme todenneet että ''skottienglanti'' on kaikista vaikein meidän ymmärtää mutta jokaisesta tilanteesta ollaan selvitty hyvin! Erikoiskahvien tekeminenkin alkaa kaikilta jo sujua mainiosti. Työharjoittelun aluksi vaikeinta luultavasti baarissa oli rahojen käsittely koska £ punta ei ole meille tuttu raha. Mutta viikon jälkeen kolikot alkoivat jo näyttää tutuilta.

Meillä oli jälleen perjantai vapaa. Päätimme suunnata taas Lontoon ihmeellisen maailmaan. Ensimmäisenä menimme London Marylebouniin kuuluisaan Madame Tussaud vahakabinettiin.

Colin Firth



           


                                   Riikka ja Taylor Lautner
Noora ja E.T




Janina, Riikka ja One Direction

















Janina ja edesmennyt Nelson Mandela, RIP















Riikka, Janina ja Noora sekä Royal Family





Unohtumattoman vahakabinetti kokemuksen jälkeen suuntasimme Picadelly Circukseen syömään. Menimme kivan näköiseen pubiin syömään. Ruoka oli taas jotain noin £10-15 per naama mutta hyvää oli ! Janina söi kanaa, Riikka söi fish and chips ja Noora söi burgerin.

Ruuan jälkeen päätimme, että menemme vielä kävelemään London Eyen läheisyyteen joulumarkkinoille. Tunnelma oli taas ihana siellä niin kuin viime kerrallakin.


Tämän jälkeen suuntasimme Hyde Parkiin Winter Wonderlandiin! Se oli rakennettu Hyde Parkin yhteen kulmaukseen. 



Winter Wonderlandissa oli paljon mitä tehdä. Siellä oli pelejä, joista voi voittaa söpöjä nalleja yms, paljon hyvipuistolaitteita, baareja joissa lämmitetyt terassit, kahviloita, luistelukenttä ja vaikka mitä muuta. Meistä vain Janina kävi yhdessä laitteessa. Muuten kävelimme ja katselimme ympärillemme. Joulumusiikki soi jokapuolella taas. Ihme kyllä Englannissa on hyvin jouluinen tunnelma vaikka täällä ei olekkaan lunta mihin me suomalaiset olemme tottuneet.


Totesimme myös käynnin jälkeen, että oli mukava mennä illalla koska tosissaan kaikki jouluvalot näkyivät upeasti!








Tähän hulluun laitteeseen Janina meni. Se oli melkein 70 metriä korkea, molemmissa päissä istui kahdeksan ihmistä ja laite pyöri. Hauskinta laitteessa oli kun toisesta päästä ihmiset lähtivät pois, samaan aikaan toisessa päässä ihmiset pääsivät ihailemaan Lontoon näkymiä melkein 70 metrin korkeudesta!












Lontoon bussi, lasten laite :)













Lyhyesti ja ytimekkäästi : Me emme kadu hetkeäkään, että lähdimme tälle reissulle!
Kokemus on ollut unohtumaton. Suosittelemme siis kaikille ketkä edes hieman miettivät työharjoittelun suorittamista ulkoimalla, LÄHTEKÄÄ! 

Muutaman postauksen tulemme vielä kirjoittamaan mutta nyt pääsääntöisesti keskitymme suorittamaan työharjoittelun loppuun ja mikä tärkeämpää nauttia meidän parista viimeisestä viikosta täällä!